The real deprivation is never being thin!

Sori enpä ole tänne juuri kirjoitellut. Kaikki kun on vähän mitäänsanomatonta nyt. En laihdu, läskit on ja pysyy vaikka miten yrittäisi. Oksentamista ei pysty lopettamaan. Onneksi maanantaina on psykiatrille aika. Tiedä sitten auttaako se mitään, kokeillaan nyt kuitenkin...

Yo-kirjoitukset on ohi ja elän jossain ihme tyhjiössä ja mietin että mitähän sitä nyt tekisi. Eilen olin työhaastattelussa ja sain paikan, mutta kyseessä on melko paska työ joten en tiedä kuinka pitkään jaksan siellä. Onneksi yksi kaveri on myös tulossa sinne.

Vituttaa koska tänään olisi pitänyt lähteä baariin juhlimaan mutta ei siitä tullutkaan mitään. Olisin kaivannut välillä jotain irtiottoa, ajatusten nollausta... Tänään menen kuitenkin kaupungille entisen parhaan ystäväni kanssa johon meni vuosi sitten välit poikki, mutta nyt ollaan taas jonkinlaisissa väleissä... hän on kyllä muuttunut ihan kamalasti. Tuntuu ettäse olis koko ajan kännissä tai jotain, selittää ihan ihme juttuja ja saattaa yhtäkkiä halata tai nostaa ilmaan (mua se ei kyllä jaksanut kun viimeeksi yritti!).

Masentaa ja ahdistaa ja päivät menee kaloreita/ruokaa/läskejäni miettiessä ja peilin edessä pyöriessä, pakotan itseni raahautumaan lenkille, uimaan tai kuntosalille, mutta on niin turhauttavaa lähteä koska mitään tuloksia ei synny!!! MÄ EN LAIHDU. En tiedä mitä vittua tekisin, mikä on vialla, itkettää vaan koska en kestä elää tässä ruumissa. Ja mun vartalo estää mua olemasta onnellinen ja saavuttamasta unelmiani, se pilaa mun elämän!! Haluan eroon tästä läskivuoresta joka peittää siroja luita ja hautaa ja hukuttaa mut alleen ja tekee musta erittäin onnettoman ja surullisen.

"Beauty is only skin deep, but ugly goes clear to the bone. "

Ensinnäkin, en ole pystynyt lopettamaan oksentamista. Syöminen vain on niin ahdistavaa, että vaikka ei söisikään paljon, tulee helpottunut olo kun saa osan pois sisästään. Oksentaminen on minulle aivan liian helppoa. Kerrankin kun olen hyvä jossain asiassa, miksi sen pitää olla tällainen.

Sain tänään kirjeen psykiatrian poliklinikalta. Kävin terkkarilla 3 viikkoa sitten jolloin minulle sanottiin että saan ajan 2 viikon päästä. Nyt se aika on vasta 29.päivä. Kaksi viikkoa. En tiedä enää haluanko tätä, haluanko oikeastaan apua. Ainoa asia mikä voisi nyt lievittää ahdistustani olisi muutto omaan kämppään. Haluan kauas, kauas pois täältä. Olen alkanut ajatella etten halua olla enää tekemisissä nykyisten "kavereideni" kanssa. En usko että he juurikaan välittävät minusta. Nyt haluaisin vain päästä aloittamaan omaa elämää, sellaista elämää jota todella haluan elää. Vihaan tätä paikkaa, vihaan asua kotona, vihaan kaikkea täällä. Haluan unohtaa kaiken entiseen elämääni liittyvän ja aloittaa puhtaalta pöydältä. En jaksa vihata itseäni.

Olen alkanut katsella asuntoja sekä työpaikkoja Helsingistä. Tiedän että isä loukkaantuu kun saa kuulla suunnitelmistani. Tiedän ettei se halua että muutan pois kotoa opiskelemaan, saati sitten että muuttaisin jo parin kuukauden päästä. Mutta enhän mä voi elää elämääni muitten mukaan, tehdä aina muiden mieliksi. Kuolen jo melkein kun pelkästään ajattelen niitä loputtoman pitkiä ja tylsiä kesäpäiviä jotka joutuisin vielä viettämään kotona. Tulisin hulluksi. Tuntuu että elämä vaan valuu hukkaan jos jään tänne. Silti en halua pahoittaa vanhempieni mieltä. Mun on nyt vaan tehtävä niinkuin on itselleni parhaaksi, vaikka ne ei sitä tajuaisikaan.

Ja oma kämppä ja itsenäinen elämä kiehtoo tietysti myös siksi että kukaan ei olisi vahtimassa syömisiä tai syömättä jättämistä... Eikä kieltämässä urheilua. Saisi tehdä just niinkuin itseä huvittaa. Tein tälle viikolle kalorisuunnitelman ja rangaistukset määrän ylittämisestä. Tänään 500 kcal, huomenna 300. Tänään pitäisi onnistua helposti koska nyt olen menossa uimaan ja illalla pilatekseen joten enpä ole kotona mussuttamassa.

Dead

Olen liian väsynyt ajattelemaan tai tekemään mitään. Lopen uupunut. En jaksa taistella tätä sairautta vastaan. En jaksa lukea kirjoituksiin. En jaksa elää. En nyt edes tiedä mitä kirjoittaisin... elämäni on kamalassa umpikujassa enkä tiedä miten täältä pääsee pois. Ehkä ei pääsekään. Ehkä toivoa ei ole. Kuolema tuntuisi helpotukselta.

On aina yhtä kamalaa kun peiliin katsoessa päähän iskee se sydäntä puristava ajatus: minä olen läski. On kamalaa vihata itseään, kaikkea itsessään, joka solullaan, koko sydämensä pohjasta. Tällä hetkellä ainoat tunteet joita pystyn tuntemaan ovat viha, epätoivo ja ahdistus. Vihaan itseäni niin kiihkeästi että tuhoan itseni. Elämä tässä kehossa on ahdistavaa helvettiä enkä pääse sitä pakoon. En vain kestä olla itsessäni. Peiliin katsominen tuntuu sietämättömältä, koska se mitä siellä näen, on jotain rumaa, löysää, pehmeää, oksettavaa. Peilikuvan tuijottelu monta tuntia päivässä on hyvää itsekidutusta. En tiedä onko minusta enää kirjoittamaan tätä blogiakaan. En halua kirjoittaa pelkistä epäonnistumisista. En jaksa uskoa että asiat edes muuttuisivat paremmaksi...

"It's only after you've lost everything...that you're free to do anything."

Tiedän etten voi tehdä tätä enää. Oksentaa. Syödä. Tänään oli tarkoitus syödä "terveellisesti, normaalisti, kaloreita laskematta". Kaloreita oli vähän mahdotonkin laskea koska kaikki meni siihen pisteeseen että koko päivä oli ahmimis-oksentamiskierrettä. Ei näin olisi käynyt jos en olisi ollut yksin kotona. Söin ihan järkyttävät määrät ruokaa ja viimeisiä suklaakonvehteja vetäessä oli jo sellainen olo että loppuisipa tämä ruoka jo, en kykene enää. Jotenkin mulla oli koko ajan sellainen levollinen olo, ei sitä rintaa puristavaa paniikkia jota yleensä tuossa tilanteessa koen. Tiesin että voin oksentaa, tiesin että kaikki tulee pian ulos.

Kumarrun wc-pöntön ylle, siistissä järjestyksessä kuin itsestään ulos tulevat ensin suklaakonvehdit, sitten pulla, leipä, jogurtti, jäätelö, lopuksi 3 tuntia aiemmin syömäni aamupala. Pesen pöntön, katson ettei lattialle ole roiskunut mitään, huuhtelen suun ensin vedellä, sitten maidolla happojen neutraloimiseksi. Purkka suuhun. Heitän pari kassillista ruokaa roskikseen. Siivoan jäljet keittiöstä. Puolen tunnin päästä pesen hampaat ennen kuin lähden kavereiden kanssa elokuviin. Seuraavan kerran syön 6 tunnin päästä illalla. Ensin ihan maltillisesti. Aion ottaa pakastimesta herneitä kun huomaan jäätelöpaketin. Mistä ihmeestä se on sinne tullut ja miksi en ole aiemmin huomannut sitä? Päätän "hiukan maistaa" sitä koska huomenna en enää voi. Mutta en pysty lopettamaan ja kaikki alkaa alusta. Syön, käyn tyhjentäytymässä ja sama toistuu pari kertaa. Lopulta olen täysin uupunut kun vanhemmat illalla tulevat kotiin mutta oksennan vielä suihkussa jos jotain olisi jäänyt sisälle. Olo on pöhöttynyt ja eltaantunut, etova.

En muista milloin viimeeksi olisin saanut oikean ahmimiskohtauksen, ei sellaisen kuin yleensä että voi kamala, söin liikaa jogurttia, nyt tulee yrjö. Menen huomenna hammaslääkäriin ja kovia kokenut purukalustoni hoidetaan vihdoin kuntoon. Tiedän etten voi sen jälkeen enää oksentaa. Ensin viikolla pääsen hoitoon. Tänään tajusin että olen luopumassa tästä, olen luopumassa sairaudestani. Joten jollain tavalla halusin kai hyvästellä sen. Toteuttaa tuon kammottavan rituaalin toivottavasti viimeisen kerran elämässäni. Kuinka voin olla varma etten enää oksenna vaikka tiedänkin sen pilaavan taas hampaani? En voikaan, mutta tiedän että olen aivan hemmetin kyllästynyt tähän sairauteen ja minulla on parempi motivaatio parantua kuin koskaan. Mutta en ole lopettamassa laihduttamista. Vaihdan vain taktiikkaa. Käännyn kohti syömättömyyden levollisuutta, hiljaisuutta. Tämä viikko on jo mennyt hyvin, joka päivä alle 800kcal.

*~ Look up into the stars and you're gone ~*

Viime päivien aikana olen tullut vain enemmän kipeaksi. Kauhistuttaa liikunnan puute ja kotona makaaminen. On pakko päästä tekemään jotain, mikä kuluttaa kaloreita. Perjantaina vedin jumppaa olohuoneessa, nyt ei voi kun vanhemmat on kotona. Oma huone on ahdas, mutta koitan tehdä jotain.

Perjantain kalorit n.600, eilen n.860 (paska!). Tänään ei ole tehnyt mieli syödä... vanhempien silmien alla piti syödä jotain, vähän salaattia. Paino on laskenut 0,5kg.

Sisko on taas kotona. Emme juurikaan puhu. Meidän välillä on syvää jäätä... Eikä sitä yhtään helpota että olen taas joutunut katselemaan hänen sisuskalujaan wc-pöntössä. Ahdistaa entisestään kun sisko käy pari kertaa päivässä yli tunnin hiihtolenkillä ja itse en voi mennä mihinkään.

Tajusin tänään että huomenna alkaa korkeakoulujen ja yliopistojen hakuaika, mutta mä olen ihan hukassa. En nyt edes jaksa muistaa miten hakeminen tapahtuu, mitä pitää tehdä... Ei vaan jaksa.

Respect yourself, put down the fork

Äikän yo-kokeesta tuli paremmat pisteet kuin odotin, mutta enkku oli normaalia tasoani alempana. Olen edelleen kipeä, ei lähde ääntä. En uskalla mennä uimaan etten ole huomenna kipeämpi kun pitää mennä Helsinkiin.

Asiat on nyt niin että minulla on lähete nuorisopsykiatrian polille. Tänään pitäisi uskaltaa varata aika verikokeisiin ja hammaslääkäriin. Miten mä nyt sinnekin saisin soitettua? Pelottaa ihan kamalasti miten tässä käy. Olisi ehkä pitänyt miettiä asioita tarkemmin. En halua että mua aletaan punnitsemaan. Haluan vain oksentamisesta eroon! Haluan laihtua, haluan lopettaa syömisen ettei tarvitse oksentaa.

Tää on ihan kamala solmu ja samaan aikaan tuntuun että miksi edes menisin nupolle, eihän mulla mitään vakavaa ongelmaa ole. En tiedä mitä pitäisi ajatella. Eniten pelkään että vanhemmat kuulevat tästä ja sitten helvetti olisi irti. Tiedän että niillä on vaitiolovelvollisuus, mutta pelottaa silti.

What are you worth when no ones looking? How do you know you`re even there?

Tää päivä on taas mennyt ihan plörinäksi. Kuvottaa. Se mitä oon syönyt ja oksentanut.

Viime viikosta lähtien on ollut tosi levoton olo koska en ole voinut noudattaa rutiinejani. Penkkarit oli torstaina, perjantaina olin kuoleman väsynyt ja la-su meni risteilyllä. Oli hauskaa, mutta on sanomattakin selvää että söin huonosti ja join liikaa. Kauhea morkkis siitä. Heti maanantaiaamuna lähdin Lahteen muotikuvauksiin. Oli ihana päivä ja näin tuttuja, kaikki sujui todella hyvin. Eilen aamulla kun heräsin oli kipeä olo mutta lähdin kuitenkin uimaan koska viimeeksi olin käynyt uimahallilla viikko sitten. Aiheuttanut 'lievää' ahdistusta.... Iltapäivällä menin hoitamaan tätini kissaa ja sinä aikana tuli todella huono olo, olin lievästi sanottuna jääkalikka, vapisin ja tärisin ja pyörrytti. Illalla oli 38 kuumetta. Eli nyt en voi taaskaan uida tai muutenkaan liikkua. Lauantaina olisi Helsingissä kuvaukset joten siihen mennessä on oltava terve. Ja nyt mua ahdistaa ihan hirveenä että vaan makoilen täällä kotona.

Tänään aamulla ensimmäiseksi kun heräsin söin kakkua ja oksensin. Äsken söin pullan ja oksensin. Mä en kestä tätä. Mittasin että toinen reisi olis levinnyt 1cm. Paino on jumittunut 55kg. Ärsyttää, masentaa, itkettää, ahdistaa... Oon ihan älyttömän väsynyt koska koko viime viikon nukuin tosi huonosti ja viikonloppuna nukuin vaan 4 tuntia. En oo vieläkään saanut purettua matkakasseja. Onneks tässä on nyt pari päivää aikaa levätä. Mutta AHDISTAA vaan niin helvetisti! Mun pitää lopettaa tää koneella vammailu ja tehdä jotain järkevää, kuten kuvisdiplomia joka on edelleen kesken, tai kenties joskus lukea kirjotuksiinkin...

WickedChild pisti haasteen:
1. avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi
2. valitse neljäs kuva
3. selitä kuva
4. haasta neljä blokkaaja tekemään sama.

Kopsasin kuvan koneelleni Lumikuningattaren blogista :D

Haastan nämä henkilöt:
ysl.elle1
Hera
escape
DEVOUR

"Death is so easy, so smiling, so simple; and death is so dramatic, a final fuck-you to the world.”

Eilen yskin 2 kertaa pää wc-pöntössä. Yksi lusikallinen jogurttia, ja syöskyn suoraa päätä helvettiin! Muutenkin koko päivä oli yhtä tuskaa. Kun syömiset menee huonosti, koko päivä on pilalla. Olin niin laiskapaska etten mennyt edes uimaan vaikka tiedän että tällä viikolla en pääse sinne kuin 3 päivänä. Eli nyt tulee käytyä uimassa vain 2 päivänä tällä viikolla ja se on minulle iso katastrofi. Eilen oli enkun kuuntelu joka oli niin älyttömän vaikea että meni ihan perseelleen. Olen enkussa kympin oppilas, joten minulla oli aikalailla paremmat odotukset. Se niistä odotuksista sitten. Kävin kaupoilla ja katsoin itseäni jokaisesta vastaan tulevasta peilistä ja aina näytin vain läskimmältä ja läskimmältä. Illalla oli pilatestunti ja siellä on koko seinän peittävä peili. Siihen mennessä olin paisunut jo 100 kiloiseksi valaaksi ja pidättelin itkua koko tunnin.

Tänä aamuna sama olo jatkui. Vaaka näytti 55,3kg, eli aivan vitusti liikaa. Saan syyttää siitä vain itseäni. Nyt olen taas mennyt tämän päivän hedelmälinjalla mutta silti ahdistaa ihan kamalasti. Ja jotenkin on niin tyhjä olo kun olen täällä yksin kotona, tuntuu että koko ajan pitäis tehdä jotain, saada jotain valmiiksi, mutta ei musta ole mihinkään. Nytkin vaan istun tässä koneella. Kohta menen uimaan ja sieltä suoraan zumbatunnille. Sitäkin inhoan. Opettaja on natsi ja siitä on hauskuus kaukana. Silti pakotan itseni sinne tai muuten tunnen huonoa omatuntoa ja ahdistusta että olen taas ollut niin helvetin laiska.

Jostain syvältä sisältä taas nousee näitä synkkiä ajatuksia ja tunteita, joita yritän pidetellä. Tuntuu että tulen aina ja ikuisesti olemaan yksin, ulkopuolinen. En kuulu mihinkään. Tällä hetkellä tuntuu että vihaan kaikkia niin kutsuttuja kavereitani jotka tuijottavat vain omaa napaansa ja joille tupakka on elämän suurin nautinto. Ne valittaa ja valittaa, vaikka ne ei tiedä mitään oikeasta kärsimyksestä. Ne on niin saatanan sokeita!

Haluaisin vain muuttaa pois kotoa ja saada elämän ja syömisen ja kaikki järjestykseen. Täällä se ei onnistu koska ympärillä on liikaa kaikkea muistuttamassa kipeistä asioista. Ja kotona on kaapit täynnä ruokaa joka odottaa tulevansa oksennetuksi. Joka päivän mietin että haenko apua ja ajattelen että huomenna teen sen, huomenna uskallan. En kuitenkaan ikinä uskalla. Ja tällä hetkellä en jaksa edes uskoa että tulisin koskaan pääsemään tästä ruokahelvetistä eroon.

Älä astu ruohikolle paljain jaloin: puutarhani on sirpaleita täynnä

Miten mun mielialat voi vaihdella näin? Eilen oli taas sellainen päivä että tappakaa mut. Tänään olen ollut tosi energisellä päällä, jumppaillut ihan fiiliksissä katsoen Voicelta upea kroppaisten laulajien musiikkivideoita ja nauttinut nälän tunteesta. Enkä ole oksentanut! Pari kertaa on oksennus noussut suuhun mutta olen väkisin koittanut olla tekemättä sitä. Olen litkinyt litratolkulla vihreää teetä ja vettä. Päivällä söin hedelmäsalaattia ja omenan, äsken iltaruoaksi vähäsen pinaattikeittoa. Tänään en ole oikeastaan juurikaan miettinyt ruokaa. Viikonloppuna menee aina paremmin kun porukat on kotona. En tykkää syödä muiden nähden.

Paino oli tänä aamuna 54,5 kg. Aikaisemmin tällä viikolla näytti 2 aamuna 55 kg. Jospa se nyt alkaisi taas laskea... Tiedän että on pakko lopettaa oksentaminen. Sen takia aineenvaihduntani on niin sekaisin enkä voi laihtua ennen kuin pääsen siitä eroon. Bulimia lihottaa. Ennen en oksentanut kuin hyvin satunnaisesti ja silloin laihduin. Pakko lopettaa.

Lisäksi luin eilen artikkelin ( http://www.city.fi/artikkeli/Silkkoa+sis%E4lt%E4/716/?nosm=1 ) josta tuli ihan kamala olo. Siinä on siis juttua syömishäiriön seurauksista. Tajuntaani iski että tuo voi olla minun tulevaisuuteni jos jatkan näin. En mennyt tälläkään viikolla sinne terkkarille koska tuntui että minulla menee nyt ok, mutta eilen tuon luettuani ajattelin, että ketä mä oikein huijaan? Ja tuli sellainen olo että voisinpa parantua tästä. Mutta suurin pelkoni on että jos haen apua, jos parantuisin niin alkaisin tietenkin lihoa normaalista syömisestä. Ja sitä en halua. Olen sen kerran kokenut ja seurauksena on tämä yletön oksentaminen joka tekee minusta hyvin onnettoman.

Tämän päivän huimia saavutuksia:
~ teki mieli syödä leipää mutta sen sijaan söin porkkanan
~ kävin lenkillä -14 asteen pakkasessa ja jopa juoksin osan matkaa (juoksu ei ole mun juttu)
~ jumppasin hiki päässä paikat kipeiksi
~ sain kerrankin venyteltyä kunnolla
~ ja latasin vihdoin mp3:een uusia kappaleita. lady gaga rokkaa.

Otin tänään pitkästä aikaa mittaustuloksia. Reidet oli ilokseni kaventunut 0,5cm. Vyötärökin oli 59 cm vaikka mittasin aamupalan jälkeen, vatsa turvonneena. Miksi vaaka silti näyttää enemmän? Jouluna en lihonut vaikka söin suklaatakin mutta nyt kun taas tosissaan yrittää niin vaa'an viisari kallistuu vain ylöspäin...

Pari omaa kuvaa. Tuosta kropasta kun saisi 8 kg pois niin alkaisi näyttää hyvältä...

"Veteen vajoavat kaikki ajatukseni,

joita ei kukaan ole nähnyt,

joita en uskalla näyttää kenellekään.

Vesi on salaisuuksia täynnä."

I'm not there yet, but I'm closer than I was yesterday

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit -
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.

Huomenna on äikän tekstitaidonkoe. Aloitin eilen lukemaan... pari sivua luettu. Ei tuu taas opiskelusta mitään... tätä menoa olen vielä ensi vuonna täällä kirjoittamassa.

Kävin aamulla ylimääräisellä pilatestunnilla, iltapäivällä kuntosali+uinti ja nyt illalla olisi vielä tanssitunti, mutta en jaksaisi mennä. Ja kun on ne kokeetkin ja pitäisi lukea. Harmittaa kun oon jättänyt tanssin niin usein väliin ja ens viikollakaan ei pääse kun on penkkarit.

Eilen meni oksentamiseksi, kalorit jäi kuitenkin alle 1000. Oksensin 3 kertaa. Tänään on mennyt paremmin ja olen syönyt vain hedelmiä ja kasviksia. Paino ei taas suostu laskemaan.

Sain tänään pienen inhotusläskikohtauksen kun katsoin reisini peilistä. V*ttu että ne on isot!




Nyt on suht hyvä olo kun rehkin salilla ja uimassa. Puhuin tunnin puhelimessa maailman ihanimman ihmisen kanssa <3>

Ei kai tässä muuta, kiirettä pitää, ens viikolla menee kaikki aika koulujuttuihin. On enkun kuuntelu, penkkarit, potkijaiset ja abiristeily. Kauhulla odotan laivan seisovaa pöytää...

When my ribs show so will my smile

Helmikuun horoskooppini:

Oinaalle helmikuu on parhaimmillaan täyttä toimintaa ja uusien ideoiden katkeamatonta virtaa, joka saattaa johtaa aivan uskomattomiin tuloksiin nopealla aikataululla. Jotta tulokset tosiaan olisivat näin loistavia, tulee sinun uskaltaa puuttua välittömästi jokaiseen ongelmia aiheuttaneeseen tilanteeseen elämässäsi. Tämän hetken energia kohdistuu terävimmillään juurikin kaikkiin elämääsi korjaaviin ja uudistaviin kohteisiin. Suunnan saat selville kuuntelemalla itseäsi, sillä jokainen oikaisua vaativa juttu tuntuu tämän kuun aikana niin raskaalta ja ahdistavalta, ettei sinulla pitäisi olla pienintäkään ongelmaa ymmärtää, mihin korjaustoimet on aiheellista kohdistaa.

Tää vois liittyä laihdutukseen :D

Mulla on nyt joku ihmeellinen tsemppi päällä. Syömiset on menneet hyvin. Lähinnä hedelmiä olen syönyt. Eilen n. 500kcal. Tänään en ole jaksanut laskea, mutta en ole edes ehtinyt syömään koska olen koko päivän tehnyt niin tarmokkaasti ystävänpäiväkortteja :) Varmaan tämä yhtäkkinen ruokahaluttomuus johtuu siitä että bulimikko siskoni on viettämässä viikonloppua kotona. En pysty syömään hänen seurassaan. Pari yötä sitten näin painajaista siitä että mä olin meidän keittiössä ja söin ihan hirveästi pastaa kun siskoni katseli ja nautti siitä.
Olen huomannut että aina kun siskoni on kotona, äiti on jotenkin aivan eri ihminen. Se nauraa ja höpöttää koko ajan. Ja minä lakkaan olemasta. On vain siskoni ja hän ja he tekevät kaikkea yhdessä. Äiti ostelee siskolleni tavaroita ihan tuosta vaan. Minä saan pyytämällä pyytää häntä ostamaan minulle jotain. Ja esimerkiksi tänään äiti laittoi siskolleni kotona hiusvärin (hän on kampaaja) vaikka ei ikinä suostu laittamaan minulle väriä kotona tai vapaapäivänä, koska "ei jaksa". Tänään kysyin voisiko hän laittaa minulle ajan värjäykseen ja heti äiti sanoi että "vastahan sun hiukset värjättiin".
Tiedän että nää on pieniä asioita, mutta pienestä purosta kasvaa iso virta.... Musta tuntuu että mun äiti ei rakasta mua. Olen tuntenut näin niin kauan kuin muistan. Ihan kuin olisin hänelle jokin ikävä velvollisuus, pelkkä taakka. Heillä on siskoni kanssa syvällinen suhde ja he puhuvat asioista joista en voisi kuvitellakaan itse puhuvani äidin kanssa. Esimerkiksi siskoni bulimiasta josta kerroin äidilleni. Ja he ovat myös juorunneet minun syömisistäni tai syömättömyydestäni, laihdutuksestani ja sanoneet isovanhemmilleni ja tädilleni että minulla on anoreksia! Tämä tapahtui siis kaksi vuotta sitten. Olen vieläkin katkera.
He ovat tehneet minusta sairaamman kuin oikeasti olen. Voisin jatkaa loputtomiin sitä listaa miten he ovat loukanneet ja saaneet minut itkemään ja viiltelemään ja tuntemaan itseni vähäpätöiseksi... He ovat juorunneet asioistani, "sairaudestani", selkäni takana, jopa kuukautisistani (joita minulla ei ole) ovat puhuneet keskenään! Ja tästä kaikesta tekee niin kieroa se että siskoni on itse ikuinen laihduttaja ja bulimikko! Hän kääntää kaiken negatiivisen huomion minuun jotta itse voi rauhassa oksentaa ja vittu vaikka mitä.
Tänään joka ikinen kerta syömisen jälkeen se on kadoannut vessaan. Vetäisi edes sen pöntön vittu kunnolla ettei tarvitse aina katsella sen sisuskaluja siellä pohjalla. Ja vituttaa että se on oksentanut vasta puoli vuotta ja osaa oksentaa niin äänettömästi eikä sitä näe sen naamasta. En olisi varmaan ikinä huomannut jos se ei aina jättäisi sellaiset roiskeet pönttöön. Mä voisin oikeasti jauhaa paskaa siitä vaikka kuinka paljon koska mua vituttaa niin helvetisti ja mä tunnen niin paljon vihaa sitä kohtaan. Nytkin meinaa pää räjähtää kun se nakertaa niin kovaan ääneen porkkanaa tossa parin metrin päässä. Tekisi mieli huutaa että pidä vähän pienempää ääntä.
Luin yksi päivä siskoni päiväkirjaa ja sain selville ihme jutun: siskoni pitää minua thinspiraationaan! Se tuntuu vahtivan jokaista liikettäni ja kirjoittaa musta usein mikä todistaa siitä että sillä on joku saatanan ongelma mun syömisteni kanssa. Viime keväänä kun en edes laihduttanut vaan pikemminkin lihoin, se oli kirjoittanut että mä laihdutan ja jotain että "olkoon sitten niin tyhmä". Ja samaan aikaan itse laihduttaa! Se on niin vitun tekopyhä! Ja aikoinaan syytti minua oksentamisesta ja kailotti siitä vanhemmilleni, vaikka tuohon aikaan en siis oksentanut, koska minulla oli syömättömyysvaihe päällä. Kaikki tietysti uskoivat sen. Ja nyt se ämmä itse oksentaa ja kyttää minun syömistäni, liikkumistani, kaikkea. Arrggh.
Jotenkin tää kaikki saa mut vajoamaan syvemmälle syömättömyyteen mitä oikeastaan toivonkin. Mä haluan kadota pois koska musta tuntuu että kukaan ei sitä edes huomaisi eikä välittäisi. Toisaalta tekisi kuitenkin mieli kirkua, että kattokaa, mäkin oon olemassa! Ja että mulla on ihan vitun paha olo ja ettekö te nää kaikkea tätä vääryyttä? Kuihduttamalla itseni pieneksi toivon että mut huomattaisiin. Nyt inhottaa niin paljon siskoni oksentelu ettei tee itse yhtään mieli tehdä sitä. Eikä tee mieli syödä. Paino on vihdoin taas lähtenyt laskuun ja mä aion jatkaa tätä. Viimeinkin musta tuntuu että mä pystyn tähän.
Mä en todellakaan aio jäädä kotiin enää ensi kesäksi vaan muutan pois heti kun tilaisuus tulee. En kestä kahta kuukautta samassa talossa siskoni kanssa. Kaikki on niin tekopyhää paskaa. Tulipahan vuodatus, mutta just nyt tekis mieli kuristaa joku.

Tässä muuten yksi kuva minusta. Selästä, koska muualla on liikaa läskiä...eikä tuossakaan näy selkäranka selvästi.

'Mommy, why is there always a fat girl in my mirror?'
'Because you never stop shoveling food down your throat you fat fuck'

...and then I think, if I slit my wrists and drained all the blood out, would I lose one pound or two?

Kiitos ihanista ja kannustavista kommenteista <3

Ahdistaa. Olen kotona kipeänä ja turha olo kun ei voi mennä uimaan eikä mitään. Tuntuu että vain istun kotona lihomassa. Tänään on mennyt kai ihan hyvin syömisen suhteen. En ole oksentanut. Olen syönyt lähes kuin normaalit ihmiset, aamupala, lounas. Tosin minun lounaani oli porkkanoita.

Tänään olisi terveydenhoitajalla klo.14-15 lukiolaisten vastaanotto. En uskalla mennä sinne. Tästä on niin vaikea puhua kenellekään. Miksi avunhakemiseen on niin iso kynnys? Olen kovasti koittanut syödä ja elää normaalisti ja ennen kaikkea olla oksentamatta. Jos tämä ei kuitenkaan toimi, menen ensi viikon tiistaina sinne terkkarille. Annan nyt itselleni tämän viikon aikaa yrittää... Ehkä elämä tästä helpottuisi kun ei ole enää koulua ja voin yrittää levätä.

No, it's not a real smile.
But you would never guess.
Honestly, I don't think she even knows what happy is anymore...

The weakness inside me keeps reminding me I am nothing...

Mä olen vakavasti alkanut harkita hoitoon hakeutumista. En mä voi elää näin, tää tappaa mut. Mä tunnen itseni jatkuvasti niin väsyneeksi ja voimattomaksi enkä saa elämää minkäänlaiseen järjestykseen. Elämä on pelkkää kaaosta eikä mulla enää ole edes halua elää. En jaksa enkä kykene omin voimin katkaisemaan tätä kierrettä. En pysty enää syömään lähes mitään oksentamatta, kaikki vain tulee ulos. Mä haluan pois tästä. Tää ei ole mitään elämää...tunnen itseni puolikuolleeksi.

Haluaisin niin kovin puhua jollekulle, että joku auttaisi mut ulos tästä. En tiedä olisiko mulla pokkaa mennä huomenna terkkarille. Mitä edes sanoisin? "Hei, minulla taitaa olla bulimia..." Ja mitä jos ne sanoo että ei ole, koska en ahmi? Jos mä hakisin apua, pelkään että vanhemmat saisi tietää siitä. En halua aiheuttaa heille huolta. Ja jos ne tietäisi miten huonossa kunnossa todella olen, ne ei päästäisi mua muuttamaan omilleen. Mutta mun on pakko päästä täältä pois. Luulen että voisin jopa tervehtyä jos pääsisin pois kotoa.


Huomenna on viimeinen koulupäivä. Pelottaa. Pelottaa olla kotona, mitä jos vain jään sängyn pohjalle makaamaan ja syön yksinäisyyteen ja tylsyyteen? En olisi koulussa jaksanut enää kauempaa ollakaan. Mun pitäisi nyt ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa lukea kirjoituksiin, mutta olen liian uupunut sairauteni takia. En saa tehtyä edes kuvataiteen töitäni vaikka olen aina rakastanut sitä aineitta.

Suunnittelin että alan syömään vain hedelmiä/vihanneksia/marjoja. Samaa mitä silloin kun viimeeksi sain painon tippumaan 48 kiloon. Haluan puhdistaa elimistöni kaikesta liasta ja kuonasta. Ja toiseksi, hedelmiä ei tarvitse oksentaa. Ellei ne tule väkisin ylös...

Just breathe

Musta tulee penkkareissa geisha. Ostinin kimonon ja mustat pitkät hiukset.

Mun mielialat vaihtelee koko ajan. Välillä ryven jossain syvyyksissä, yhtäkkiä olen intoa täynnä pistämässä elämääni järjestykseen ja sitten hetkessä vajoan takaisin pimeyteen... Keskiviikko oli kamala päivä. Kaikki meni päin helvettiä. Sydän hyppäsi kun tajusin että isä oli ehkä nähnyt sängylle unohtamani sh-runon jonka olin tulostanut, mutta ei siitä välttämättä osaa päätellä mistä se kertoo... Toivon ettei se lukenut sitä. Eilen mulla oli yhtäkkiä tosi hyvä fiilis, ei tehnyt mieli syödä ja sain käytyä salilla+uimassa, juttelemassa opinto-ohjaajan luona ja hoideltua asioita. Hyvä mieli katosi viimeistään iltaan menessä koska äiti ei suostunut viemään mua tanssitunnille (sillä oli niin 'kylmä'..) joka oli siis vasta klo.19 illalla. Jäin siis kotiin ja kaikki oli taas huonosti. Tunsin huonoa omatuntoa. Päätin tehdä jotain miljoonasta koulujutuistani mutta en taaskaan saanut mitään aikaiseksi. Miks kaikki kaatuu taas niskaan? Mun syömiset on yhtä kaaosta, mä en tiedä kaloreita koska mä oksennan ja oksennan ja mua ällöttää. Kurkku on jatkuvasti kipeä, vatsa turvonnut ja sekaisin. Kaikki tää paha olo kumpuaa yhdestä yksinkertaisesta asiasta, kaikki mikä mun elämässä on vialla johtuu siitä: MÄ OLEN LÄSKI.
Musta ei koskaan tule onnellista jos en pääse takaisin 48kg, mä haluan taas olla se ilmalla elävä, hentoinen tyttö. Miksi mä annoin sen tytön kadota? Se on piilossa läskin alla. Ikävöin törröttäviä lantioluita, tyhjää vatsaa, vaa'an pienenevää lukemaa ja kevyitä päiviä... Miksi musta ei ole siihen enää, miten vitussa mä annoin asioiden luisua tähän pisteen? Musta on tullut ällöttävä, likainen bulimikko. Hävettää.

ps. Isukki osti mulle monta pussia penkkarikarkkeja. Jos yksikin niistä aukeaa ennen 18.päivää, mä oon silloin 5kg lihavampi.

That the finger that you use Is the trigger to the gun That ends you life

Mulla on niin sairas ja oksettava olo. Eilen syömiset meni hyvin, aluksi. Koulun jälkeen lähdin zumba-tunnille ja sieltä suoraan kaupungille ja kavereiden kanssa elokuviin. Tulin kotiin vasta klo 21 jälkeen ja tähän menessä siis kaloreita oli tullut n.700, missä olin ajatellut ne pitääkin. Kunnes, tulin keittiöön ja näin pöydällä kakkuja ja pullia... En kuitenkaan koskenut niihin vaan menin kiltisti omaan huoneeseen. Kello 23 aikaan mulla oli kuitenkin niin kova nälkä, että menin keittiöön juomaan vettä. Ennen kuin ehdin ajatella mitään, kakut ja pullat olivat jo suussani. Mun piti vain maistaa, mutta huomasin että olin syönytkin jo 2 pullaa ja kakkupalan ja siinä vaiheessa paniikki iski. En ehtinyt edes pöntölle asti vaan oksennus lensi vessan lattialle. Kidutin itseäni siellä varmaan tunnin kun halusin varmistua että kaikki tulee ulos. Lopulta vain makasin vessan lattialla väsyneenä itkien. Oli maailman kurjin olo. Mä tunsin itseni niin sairaaksi, ällöttäväksi, lihavaksi, todella surkeaksi. Olisin halunnut että äiti löytää mut ja tulee halaamaan... että edes joku olisi välittänyt ja lohduttanut. Olisin halunnut kutistua olemattomiin, kuihtua pois, mutta mä olen säälittävä porsas ja niin yksin eikä kukaan voi auttaa.

And she’s unfurled string
In the closet room,
A red dress against
A black-and-white world.

She’s crying butter tears
As she tries to be sugar-free
And extra light,
Feather lips and feather fingers.

She bubble wraps her ribs
To insulate her heart,
Trying to keep something in
As she forces everything else out.

She’s got a bucket full of words on her bedside,
Vomiting poetry at the dead of night,
Throwing up angry words and monsters,
Clawing their way up her throat.

And she’s spilt acid
On the bathroom floor,
Fingers in her mouth and nails against her neck
She can’t stop retching secrets.

She just wants to be free

Mun hampaat tippuu kohta suusta. Ne on niin arat ja vihlovat, mutta mä vaan jatkan oksentamista. Mä en voi enää syödä oksentamatta.

Kurkkua raastaa, joko oksentaminen tai sitten olen tulossa kipeäksi. Todella hienoa jos sairastun viimeisellä kouluviikolla. Mä en ole vielä sisäistänyt sitä että on todellakin viimeiset koulupäivät menossa... Mulla on niin paljon tekemistä mutta en saa mitään aikaiseksi. Mä vaan syön ja lihon, siinä mä olen maailmanmestari.


En mennyt perjantaina uimahallille mistä tunnen vieläkin huonoa omatuntoa, koska perjantai on aina ollut sellainen päivä että olen mennyt. Kävin kyllä eilen vaikka tosi tiukkaa teki lähteä, samoin tänään. Mä inhoan jatkuvaa uimahallilla ja kuntosalilla ramppaamista, mutta en voi muutakaan. Tunnen itseni laiskaksi läskiksi jos jään kotiin. Tänä iltana olisi vielä pilatestunti, eikä huvita lähteä, se on tylsää, mutta menen kuitenkin.

Äiti ei ole pitkään aikaan puuttunut sanallisesti mun syömisiin, kunnes eilen se alkoi valittaa etten syö melkein mitään. Mä en jaksanut...mä olin vaan hiljaa. Muutenkin mun vanhemmat on alkanut ärsyttää mua tosi paljon. Ne koko ajan kyselee ja kyselee, tulee tänne kyttäämään kun olen koneella, puuttuu joka asiaan... Mä en ole enää teini-ikäinen, enkä jaksa niiden vouhotusta. Mua ärsyttää! Mä vihaan tätä kaikkea niin paljon! Mä oon niin väsynyt ja mulla on kylmä, enkä mä jaksa tätä... Mä haluaisin vaan nukkua tän kaiken pois.

She takes all the pain,
And buries it away,
She won't let it go,
No matter what she weighs...

The race is never lost... Unless you quit

Kuuluu sekä hyvää että huonoa. Hyvää oli se että puhuin entisen ystäväni kanssa yli tunnin puhelimessa ja siitä tuli todella hyvä mieli. Tuntui niin hyvältä avautua hänelle kaikesta... en tietenkään mitään paino-ongelmista ja pahasta olostani sanonut. Hän on aina ymmärtänyt minua paremmin kuin kukaan muu. Huonoa... olin menossa jumppatunnille ja olin myöhässä, joten ajoin ylinopeutta. Minun tuurillani sitten poliisi oli partioimassa tiellä ja sain ylinopeussakot...Oli lähellä ettei itku tullut kun tajusin että olin jättänyt ajokortinkin kotiin! Kiva lasku napsahti... Mietin sanonko vanhemmilleni vai maksanko laskun kaikessa hiljaisuudessa pois, mutta kaverin ehdotuksesta kerroin äidille ja kaduin heti kun avasin suuni. Oli todella kiva kuunnella hänen paasaamistaan kun oli muutenkin jo paha mieli...
Ja huonot asiat jatkuvat: vaaka näyttää 2 KILOA enemmän kuin viimeeksi!!! Voisiko päivä enää paskemmin alkaa? Maanantaina kun olin Helsingissä söin kyllä varmaan 1500kcal, vedin monta askia sokerittomia pastilleja joten olin todella turvonnut niistä, mutta voiko ne vaikuttaa vielä tänäänkin painooni?! Vai onko se kaikki rasvaa, läskiä, ihraa... Koko ajatus tuntuu niin sietämättömältä. JA viime viikolla tajusin että äiti pistää mun aamupuuroon voita ja suolaa. Siihen loppui puuron syöntini. Tänään söin aamupalaksi porkkanoita. Iltapäivällä olisi yksi tunti koulua jonka jälkeen menen uimaan. En vaan tiedä miten pystyn, koska on niin kylmä...ulkona on ainakin -20 astetta, palellun varmaan kuoliaaksi kun sisälläkin olen ihan jäässä.

Minun on niin paha olla tässä vartalossa, etten tiedä miten päin olisin...

Minun on pakko onnistua.

Tomorrow is another day, another chance to waste away...

Perjantaina kävin salilla+uimassa. En tiedä mitä tapahtui, mutta salilla tuli tosi huono olo enkä olisi millään jaksanut, mutta vedin treenin loppuun asti. Pukuhuoneessa meinasi taju lähteä ja oksensin. Jalat on tuntuneet jotenkin huterilta viime päivinä vaikka en ole mitenkään rajusti liikkunut. Ne on kuin hyytelöä.
Eilen en saanut mitään aikaiseksi. Makasin vain apaattisena kotona ja luin Marianne Käckön kirjaa Tapa minut, äiti! kolmatta kertaa. Tänään jaksoin lähteä uimahallille heti aamusta koska isä lähti mukaan. Iltapäivällä kävin kissanäyttelyssä ja sain kissakuumeen! Tekisi niin mieli ottaa meille toinen kissa... Vanhemmat ei kuitenkaan suostu ja toisaalta en asu kotona enää kuin muutaman kuukauden tai enintään syksyyn saakka.
Huomenna lähden Helsinkiin ♥ Mennään kaverin kanssa tutustumaan Taideteolliseen korkeakouluun. Ja samalla käydään shoppailemassa. Mulla on vielä Gina tricotin käyttämätön lahjakortti. Lähtö on kello 6 aamulla >_< Kuolen.
Syömiset on menneet viikonloppuna aika hyvin, eilen about 700. Tänäänkin ihan ok, tosin söin pullaa ja jäätelöä mutta oksensin... Toivottavasti kaiken. Illalla syön varmaan omenan tai jotain. Nyt pitäisi mennä tekemään lukion kuvataidediplomia, jossa en ole juurikaan edistynyt... Aiheeni on muoti 1900-1930 luvuilla ja vaikka se on mulle todella mieleinen työ, jotenkin en saa aikaiseksi tehtyä sitä. En ole myöskään alkanut lukea ylioppilaskirjoituksiin vaikka ensimmäiset on alle kuukauden kuluttua. Miksi multa ei onnistunu mikään? Kaikki muut on jo varmaan lukeneet vaikka kuinka paljon. Muut laskee matikkaa, minä kaloreita.

väsyttää :(

Olin eilen niin vihainen itselleni siitä etten onnistu missään. Mä en halua syödä. Mutta tänäänkin oon syönyt jo 5 isoa porkkanaa ja maha on niin turvonnut. Mulla on vain ihan kamala olo, ruma ja läski. Uin tänään 70min. mutta kuntosalille en viitsinyt mennä, koska se oli niin täynnä. Ehkä huomenna sit. Kohta pitää mennä kouluun, mutta ei huvita yhtään, toisaalta en halua jäädä kotiinkaan etten söisi yhtään enempää.

Menin tänään ihan turhaan kello 8 kouluun koska opettaja ei ollut paikalla. Mua väsytti aamulla niin paljon että oli tosi lähellä etten olisi jäänyt kotiin nukkumaan, ilmeisesti olis pitänyt jäädä.


Illalla on balettitunti <3

Everyday is the same

Päivä kului kaupungilla asioita hoidellen, ei ollut koulua. Sain vihdoin hankittua itselleni penkkaripuvun. Kävin katsomassa isää sairaalassa, onneksi hän pääsee huomenna pois.
Olen syönyt liikaa kuten tavallisesti, eikä liikuntaa tänään ollenkaan. En ehtinyt. Huomenna menen aamulla kuntosalille ja uimaan, ellen joudu hakemaan isää sairaalasta silloin. Pakko päästä uimahallille, en ole 2 päivään päässyt.

Musta tuntuu etten mä enää osaa tätä. En hallitse tätä. En osaa enää laihduttaa. Mä vaan lihon ja leviän, rasva ympäröi mua, mä hukun rasvaan... Ahdistaa niin kovin.

меня зовут coco

Olen niin kauan meinannut aloittaa blogin ja nyt sain otettua itseä niskasta kiinni. Postaan tänne ajatuksiani liittyen ruokaan, laihdutukseen, liikuntaan, märehdin huonoa itsetuntoani ja suunnatonta itseinhoani. Ehkä jopa laitan joskus kuvia itsestäni.

Olen 18-vuotias, lukion viimeisellä luokalla (25 päivää jäljellä!). Asun pienellä paikkakunnalla ja odotan kieli pitkällä milloin pääsen muuttamaan omaan asuntoon. Haaveilen omasta yksiöistä Helsingin keskustassa, kaukana täältä. Katoisin sinne omaan maailmaani... Minulla on palava intohimo muotiin ja taiteeseen. Suuri unelmani on tulla muotisuunnittelijaksi, tällä hetkellä tyydytän muodinnälkääni toimimalla mallina. Olen vasta mallinurani alussa, olen tehnyt yhdet kuvaukset ja odotan innolla mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Niistäkin kokemuksista varmaan kirjoitan tänne. Pääosaa elämässäni kuitenkin näyttelee tällä hetkellä kalvava syömishäiriö, joka varastaa suurimman osan elämästäni ja ajatuksistani. Haluan sitä mitä miljoonat muutkin tytöt: olla se laiha kaunotar, jota kaikkia kadehtivat ja salaa ihailevat. Vielä en ole, mutta kyllä mä sitten joku päivä...