Ensinnäkin, en ole pystynyt lopettamaan oksentamista. Syöminen vain on niin ahdistavaa, että vaikka ei söisikään paljon, tulee helpottunut olo kun saa osan pois sisästään. Oksentaminen on minulle aivan liian helppoa. Kerrankin kun olen hyvä jossain asiassa, miksi sen pitää olla tällainen.
Sain tänään kirjeen psykiatrian poliklinikalta. Kävin terkkarilla 3 viikkoa sitten jolloin minulle sanottiin että saan ajan 2 viikon päästä. Nyt se aika on vasta 29.päivä. Kaksi viikkoa. En tiedä enää haluanko tätä, haluanko oikeastaan apua. Ainoa asia mikä voisi nyt lievittää ahdistustani olisi muutto omaan kämppään. Haluan kauas, kauas pois täältä. Olen alkanut ajatella etten halua olla enää tekemisissä nykyisten "kavereideni" kanssa. En usko että he juurikaan välittävät minusta. Nyt haluaisin vain päästä aloittamaan omaa elämää, sellaista elämää jota todella haluan elää. Vihaan tätä paikkaa, vihaan asua kotona, vihaan kaikkea täällä. Haluan unohtaa kaiken entiseen elämääni liittyvän ja aloittaa puhtaalta pöydältä. En jaksa vihata itseäni.
Olen alkanut katsella asuntoja sekä työpaikkoja Helsingistä. Tiedän että isä loukkaantuu kun saa kuulla suunnitelmistani. Tiedän ettei se halua että muutan pois kotoa opiskelemaan, saati sitten että muuttaisin jo parin kuukauden päästä. Mutta enhän mä voi elää elämääni muitten mukaan, tehdä aina muiden mieliksi. Kuolen jo melkein kun pelkästään ajattelen niitä loputtoman pitkiä ja tylsiä kesäpäiviä jotka joutuisin vielä viettämään kotona. Tulisin hulluksi. Tuntuu että elämä vaan valuu hukkaan jos jään tänne. Silti en halua pahoittaa vanhempieni mieltä. Mun on nyt vaan tehtävä niinkuin on itselleni parhaaksi, vaikka ne ei sitä tajuaisikaan.
Ja oma kämppä ja itsenäinen elämä kiehtoo tietysti myös siksi että kukaan ei olisi vahtimassa syömisiä tai syömättä jättämistä... Eikä kieltämässä urheilua. Saisi tehdä just niinkuin itseä huvittaa. Tein tälle viikolle kalorisuunnitelman ja rangaistukset määrän ylittämisestä. Tänään 500 kcal, huomenna 300. Tänään pitäisi onnistua helposti koska nyt olen menossa uimaan ja illalla pilatekseen joten enpä ole kotona mussuttamassa.
Miellyttäminen kadottaa sen oman identiteetin ja eikö se olisi helpompaa jos sä muuttaisit opiskelemaan lähemmäs sun koulua niin jatko-opinnotkin silleen olisivat helpommat.
VastaaPoistaToivon et sä tavotat sun onnen ja tasapainon!♥
Samoin toivon, että se kadonnut onni ja tasapaino kaiken tän kanssa löytyisi. Kyllä se vielä löytyykin, jos jaksat uskoa siihen itsekin. <3 Mä veikkaisin että toi muutto on fifty-fifty, joko alkaisi menemään paremmin, tai sit ongelmat karkaisi käsistä? Siinäkin omat haastavuutensa, mutta kun oot niin sisukas, ehkä onnistuisitkin! <3
VastaaPoistaälä luovuta, jatka parantumistiellä. <3
VastaaPoistamulla on jollekin psykologille joku aika kans varattu, mutta tekis niin mieli jättää se. Mutta kokeilethan edes tota? Mitäs jos se auttaa?
mun mielestä sulla on täysoikeus muuttaa pois, jos haluat, älä nyt mieti muita. Sun elämä on nyt kyseessä, ei muiden.
halaus ja voimia!
Ymmärrän miltä tuntuu, kun yllättäen onkin saamassa apua.. Sitä ei enää tiedä mitä haluaa..
VastaaPoistaPitää kiinni sairaudestaan kynsin hampain ja kieltää sen olemassa olon, aivan kuin se olisi synnynnäisesti osa sinua.. Silti paraneminen ja apu kiehtoo..
Toivottavasti pääsisit muuttamaan, saisit töitä tai jonkun kivan opiskelupaikan, apua sairauteesi ja löytäisit itsesi!
Toivon sitä todella!
Voimia pikkuinen!
Misssä olet?? Kirjoita edes pienen pieni lause, jotta tiedämme että olet hengissä. Olen huolissani!
VastaaPoista<3