*~ Look up into the stars and you're gone ~*

Viime päivien aikana olen tullut vain enemmän kipeaksi. Kauhistuttaa liikunnan puute ja kotona makaaminen. On pakko päästä tekemään jotain, mikä kuluttaa kaloreita. Perjantaina vedin jumppaa olohuoneessa, nyt ei voi kun vanhemmat on kotona. Oma huone on ahdas, mutta koitan tehdä jotain.

Perjantain kalorit n.600, eilen n.860 (paska!). Tänään ei ole tehnyt mieli syödä... vanhempien silmien alla piti syödä jotain, vähän salaattia. Paino on laskenut 0,5kg.

Sisko on taas kotona. Emme juurikaan puhu. Meidän välillä on syvää jäätä... Eikä sitä yhtään helpota että olen taas joutunut katselemaan hänen sisuskalujaan wc-pöntössä. Ahdistaa entisestään kun sisko käy pari kertaa päivässä yli tunnin hiihtolenkillä ja itse en voi mennä mihinkään.

Tajusin tänään että huomenna alkaa korkeakoulujen ja yliopistojen hakuaika, mutta mä olen ihan hukassa. En nyt edes jaksa muistaa miten hakeminen tapahtuu, mitä pitää tehdä... Ei vaan jaksa.

Respect yourself, put down the fork

Äikän yo-kokeesta tuli paremmat pisteet kuin odotin, mutta enkku oli normaalia tasoani alempana. Olen edelleen kipeä, ei lähde ääntä. En uskalla mennä uimaan etten ole huomenna kipeämpi kun pitää mennä Helsinkiin.

Asiat on nyt niin että minulla on lähete nuorisopsykiatrian polille. Tänään pitäisi uskaltaa varata aika verikokeisiin ja hammaslääkäriin. Miten mä nyt sinnekin saisin soitettua? Pelottaa ihan kamalasti miten tässä käy. Olisi ehkä pitänyt miettiä asioita tarkemmin. En halua että mua aletaan punnitsemaan. Haluan vain oksentamisesta eroon! Haluan laihtua, haluan lopettaa syömisen ettei tarvitse oksentaa.

Tää on ihan kamala solmu ja samaan aikaan tuntuun että miksi edes menisin nupolle, eihän mulla mitään vakavaa ongelmaa ole. En tiedä mitä pitäisi ajatella. Eniten pelkään että vanhemmat kuulevat tästä ja sitten helvetti olisi irti. Tiedän että niillä on vaitiolovelvollisuus, mutta pelottaa silti.

What are you worth when no ones looking? How do you know you`re even there?

Tää päivä on taas mennyt ihan plörinäksi. Kuvottaa. Se mitä oon syönyt ja oksentanut.

Viime viikosta lähtien on ollut tosi levoton olo koska en ole voinut noudattaa rutiinejani. Penkkarit oli torstaina, perjantaina olin kuoleman väsynyt ja la-su meni risteilyllä. Oli hauskaa, mutta on sanomattakin selvää että söin huonosti ja join liikaa. Kauhea morkkis siitä. Heti maanantaiaamuna lähdin Lahteen muotikuvauksiin. Oli ihana päivä ja näin tuttuja, kaikki sujui todella hyvin. Eilen aamulla kun heräsin oli kipeä olo mutta lähdin kuitenkin uimaan koska viimeeksi olin käynyt uimahallilla viikko sitten. Aiheuttanut 'lievää' ahdistusta.... Iltapäivällä menin hoitamaan tätini kissaa ja sinä aikana tuli todella huono olo, olin lievästi sanottuna jääkalikka, vapisin ja tärisin ja pyörrytti. Illalla oli 38 kuumetta. Eli nyt en voi taaskaan uida tai muutenkaan liikkua. Lauantaina olisi Helsingissä kuvaukset joten siihen mennessä on oltava terve. Ja nyt mua ahdistaa ihan hirveenä että vaan makoilen täällä kotona.

Tänään aamulla ensimmäiseksi kun heräsin söin kakkua ja oksensin. Äsken söin pullan ja oksensin. Mä en kestä tätä. Mittasin että toinen reisi olis levinnyt 1cm. Paino on jumittunut 55kg. Ärsyttää, masentaa, itkettää, ahdistaa... Oon ihan älyttömän väsynyt koska koko viime viikon nukuin tosi huonosti ja viikonloppuna nukuin vaan 4 tuntia. En oo vieläkään saanut purettua matkakasseja. Onneks tässä on nyt pari päivää aikaa levätä. Mutta AHDISTAA vaan niin helvetisti! Mun pitää lopettaa tää koneella vammailu ja tehdä jotain järkevää, kuten kuvisdiplomia joka on edelleen kesken, tai kenties joskus lukea kirjotuksiinkin...

WickedChild pisti haasteen:
1. avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi
2. valitse neljäs kuva
3. selitä kuva
4. haasta neljä blokkaaja tekemään sama.

Kopsasin kuvan koneelleni Lumikuningattaren blogista :D

Haastan nämä henkilöt:
ysl.elle1
Hera
escape
DEVOUR

"Death is so easy, so smiling, so simple; and death is so dramatic, a final fuck-you to the world.”

Eilen yskin 2 kertaa pää wc-pöntössä. Yksi lusikallinen jogurttia, ja syöskyn suoraa päätä helvettiin! Muutenkin koko päivä oli yhtä tuskaa. Kun syömiset menee huonosti, koko päivä on pilalla. Olin niin laiskapaska etten mennyt edes uimaan vaikka tiedän että tällä viikolla en pääse sinne kuin 3 päivänä. Eli nyt tulee käytyä uimassa vain 2 päivänä tällä viikolla ja se on minulle iso katastrofi. Eilen oli enkun kuuntelu joka oli niin älyttömän vaikea että meni ihan perseelleen. Olen enkussa kympin oppilas, joten minulla oli aikalailla paremmat odotukset. Se niistä odotuksista sitten. Kävin kaupoilla ja katsoin itseäni jokaisesta vastaan tulevasta peilistä ja aina näytin vain läskimmältä ja läskimmältä. Illalla oli pilatestunti ja siellä on koko seinän peittävä peili. Siihen mennessä olin paisunut jo 100 kiloiseksi valaaksi ja pidättelin itkua koko tunnin.

Tänä aamuna sama olo jatkui. Vaaka näytti 55,3kg, eli aivan vitusti liikaa. Saan syyttää siitä vain itseäni. Nyt olen taas mennyt tämän päivän hedelmälinjalla mutta silti ahdistaa ihan kamalasti. Ja jotenkin on niin tyhjä olo kun olen täällä yksin kotona, tuntuu että koko ajan pitäis tehdä jotain, saada jotain valmiiksi, mutta ei musta ole mihinkään. Nytkin vaan istun tässä koneella. Kohta menen uimaan ja sieltä suoraan zumbatunnille. Sitäkin inhoan. Opettaja on natsi ja siitä on hauskuus kaukana. Silti pakotan itseni sinne tai muuten tunnen huonoa omatuntoa ja ahdistusta että olen taas ollut niin helvetin laiska.

Jostain syvältä sisältä taas nousee näitä synkkiä ajatuksia ja tunteita, joita yritän pidetellä. Tuntuu että tulen aina ja ikuisesti olemaan yksin, ulkopuolinen. En kuulu mihinkään. Tällä hetkellä tuntuu että vihaan kaikkia niin kutsuttuja kavereitani jotka tuijottavat vain omaa napaansa ja joille tupakka on elämän suurin nautinto. Ne valittaa ja valittaa, vaikka ne ei tiedä mitään oikeasta kärsimyksestä. Ne on niin saatanan sokeita!

Haluaisin vain muuttaa pois kotoa ja saada elämän ja syömisen ja kaikki järjestykseen. Täällä se ei onnistu koska ympärillä on liikaa kaikkea muistuttamassa kipeistä asioista. Ja kotona on kaapit täynnä ruokaa joka odottaa tulevansa oksennetuksi. Joka päivän mietin että haenko apua ja ajattelen että huomenna teen sen, huomenna uskallan. En kuitenkaan ikinä uskalla. Ja tällä hetkellä en jaksa edes uskoa että tulisin koskaan pääsemään tästä ruokahelvetistä eroon.

Älä astu ruohikolle paljain jaloin: puutarhani on sirpaleita täynnä

Miten mun mielialat voi vaihdella näin? Eilen oli taas sellainen päivä että tappakaa mut. Tänään olen ollut tosi energisellä päällä, jumppaillut ihan fiiliksissä katsoen Voicelta upea kroppaisten laulajien musiikkivideoita ja nauttinut nälän tunteesta. Enkä ole oksentanut! Pari kertaa on oksennus noussut suuhun mutta olen väkisin koittanut olla tekemättä sitä. Olen litkinyt litratolkulla vihreää teetä ja vettä. Päivällä söin hedelmäsalaattia ja omenan, äsken iltaruoaksi vähäsen pinaattikeittoa. Tänään en ole oikeastaan juurikaan miettinyt ruokaa. Viikonloppuna menee aina paremmin kun porukat on kotona. En tykkää syödä muiden nähden.

Paino oli tänä aamuna 54,5 kg. Aikaisemmin tällä viikolla näytti 2 aamuna 55 kg. Jospa se nyt alkaisi taas laskea... Tiedän että on pakko lopettaa oksentaminen. Sen takia aineenvaihduntani on niin sekaisin enkä voi laihtua ennen kuin pääsen siitä eroon. Bulimia lihottaa. Ennen en oksentanut kuin hyvin satunnaisesti ja silloin laihduin. Pakko lopettaa.

Lisäksi luin eilen artikkelin ( http://www.city.fi/artikkeli/Silkkoa+sis%E4lt%E4/716/?nosm=1 ) josta tuli ihan kamala olo. Siinä on siis juttua syömishäiriön seurauksista. Tajuntaani iski että tuo voi olla minun tulevaisuuteni jos jatkan näin. En mennyt tälläkään viikolla sinne terkkarille koska tuntui että minulla menee nyt ok, mutta eilen tuon luettuani ajattelin, että ketä mä oikein huijaan? Ja tuli sellainen olo että voisinpa parantua tästä. Mutta suurin pelkoni on että jos haen apua, jos parantuisin niin alkaisin tietenkin lihoa normaalista syömisestä. Ja sitä en halua. Olen sen kerran kokenut ja seurauksena on tämä yletön oksentaminen joka tekee minusta hyvin onnettoman.

Tämän päivän huimia saavutuksia:
~ teki mieli syödä leipää mutta sen sijaan söin porkkanan
~ kävin lenkillä -14 asteen pakkasessa ja jopa juoksin osan matkaa (juoksu ei ole mun juttu)
~ jumppasin hiki päässä paikat kipeiksi
~ sain kerrankin venyteltyä kunnolla
~ ja latasin vihdoin mp3:een uusia kappaleita. lady gaga rokkaa.

Otin tänään pitkästä aikaa mittaustuloksia. Reidet oli ilokseni kaventunut 0,5cm. Vyötärökin oli 59 cm vaikka mittasin aamupalan jälkeen, vatsa turvonneena. Miksi vaaka silti näyttää enemmän? Jouluna en lihonut vaikka söin suklaatakin mutta nyt kun taas tosissaan yrittää niin vaa'an viisari kallistuu vain ylöspäin...

Pari omaa kuvaa. Tuosta kropasta kun saisi 8 kg pois niin alkaisi näyttää hyvältä...

"Veteen vajoavat kaikki ajatukseni,

joita ei kukaan ole nähnyt,

joita en uskalla näyttää kenellekään.

Vesi on salaisuuksia täynnä."

I'm not there yet, but I'm closer than I was yesterday

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit -
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.

Huomenna on äikän tekstitaidonkoe. Aloitin eilen lukemaan... pari sivua luettu. Ei tuu taas opiskelusta mitään... tätä menoa olen vielä ensi vuonna täällä kirjoittamassa.

Kävin aamulla ylimääräisellä pilatestunnilla, iltapäivällä kuntosali+uinti ja nyt illalla olisi vielä tanssitunti, mutta en jaksaisi mennä. Ja kun on ne kokeetkin ja pitäisi lukea. Harmittaa kun oon jättänyt tanssin niin usein väliin ja ens viikollakaan ei pääse kun on penkkarit.

Eilen meni oksentamiseksi, kalorit jäi kuitenkin alle 1000. Oksensin 3 kertaa. Tänään on mennyt paremmin ja olen syönyt vain hedelmiä ja kasviksia. Paino ei taas suostu laskemaan.

Sain tänään pienen inhotusläskikohtauksen kun katsoin reisini peilistä. V*ttu että ne on isot!




Nyt on suht hyvä olo kun rehkin salilla ja uimassa. Puhuin tunnin puhelimessa maailman ihanimman ihmisen kanssa <3>

Ei kai tässä muuta, kiirettä pitää, ens viikolla menee kaikki aika koulujuttuihin. On enkun kuuntelu, penkkarit, potkijaiset ja abiristeily. Kauhulla odotan laivan seisovaa pöytää...

When my ribs show so will my smile

Helmikuun horoskooppini:

Oinaalle helmikuu on parhaimmillaan täyttä toimintaa ja uusien ideoiden katkeamatonta virtaa, joka saattaa johtaa aivan uskomattomiin tuloksiin nopealla aikataululla. Jotta tulokset tosiaan olisivat näin loistavia, tulee sinun uskaltaa puuttua välittömästi jokaiseen ongelmia aiheuttaneeseen tilanteeseen elämässäsi. Tämän hetken energia kohdistuu terävimmillään juurikin kaikkiin elämääsi korjaaviin ja uudistaviin kohteisiin. Suunnan saat selville kuuntelemalla itseäsi, sillä jokainen oikaisua vaativa juttu tuntuu tämän kuun aikana niin raskaalta ja ahdistavalta, ettei sinulla pitäisi olla pienintäkään ongelmaa ymmärtää, mihin korjaustoimet on aiheellista kohdistaa.

Tää vois liittyä laihdutukseen :D

Mulla on nyt joku ihmeellinen tsemppi päällä. Syömiset on menneet hyvin. Lähinnä hedelmiä olen syönyt. Eilen n. 500kcal. Tänään en ole jaksanut laskea, mutta en ole edes ehtinyt syömään koska olen koko päivän tehnyt niin tarmokkaasti ystävänpäiväkortteja :) Varmaan tämä yhtäkkinen ruokahaluttomuus johtuu siitä että bulimikko siskoni on viettämässä viikonloppua kotona. En pysty syömään hänen seurassaan. Pari yötä sitten näin painajaista siitä että mä olin meidän keittiössä ja söin ihan hirveästi pastaa kun siskoni katseli ja nautti siitä.
Olen huomannut että aina kun siskoni on kotona, äiti on jotenkin aivan eri ihminen. Se nauraa ja höpöttää koko ajan. Ja minä lakkaan olemasta. On vain siskoni ja hän ja he tekevät kaikkea yhdessä. Äiti ostelee siskolleni tavaroita ihan tuosta vaan. Minä saan pyytämällä pyytää häntä ostamaan minulle jotain. Ja esimerkiksi tänään äiti laittoi siskolleni kotona hiusvärin (hän on kampaaja) vaikka ei ikinä suostu laittamaan minulle väriä kotona tai vapaapäivänä, koska "ei jaksa". Tänään kysyin voisiko hän laittaa minulle ajan värjäykseen ja heti äiti sanoi että "vastahan sun hiukset värjättiin".
Tiedän että nää on pieniä asioita, mutta pienestä purosta kasvaa iso virta.... Musta tuntuu että mun äiti ei rakasta mua. Olen tuntenut näin niin kauan kuin muistan. Ihan kuin olisin hänelle jokin ikävä velvollisuus, pelkkä taakka. Heillä on siskoni kanssa syvällinen suhde ja he puhuvat asioista joista en voisi kuvitellakaan itse puhuvani äidin kanssa. Esimerkiksi siskoni bulimiasta josta kerroin äidilleni. Ja he ovat myös juorunneet minun syömisistäni tai syömättömyydestäni, laihdutuksestani ja sanoneet isovanhemmilleni ja tädilleni että minulla on anoreksia! Tämä tapahtui siis kaksi vuotta sitten. Olen vieläkin katkera.
He ovat tehneet minusta sairaamman kuin oikeasti olen. Voisin jatkaa loputtomiin sitä listaa miten he ovat loukanneet ja saaneet minut itkemään ja viiltelemään ja tuntemaan itseni vähäpätöiseksi... He ovat juorunneet asioistani, "sairaudestani", selkäni takana, jopa kuukautisistani (joita minulla ei ole) ovat puhuneet keskenään! Ja tästä kaikesta tekee niin kieroa se että siskoni on itse ikuinen laihduttaja ja bulimikko! Hän kääntää kaiken negatiivisen huomion minuun jotta itse voi rauhassa oksentaa ja vittu vaikka mitä.
Tänään joka ikinen kerta syömisen jälkeen se on kadoannut vessaan. Vetäisi edes sen pöntön vittu kunnolla ettei tarvitse aina katsella sen sisuskaluja siellä pohjalla. Ja vituttaa että se on oksentanut vasta puoli vuotta ja osaa oksentaa niin äänettömästi eikä sitä näe sen naamasta. En olisi varmaan ikinä huomannut jos se ei aina jättäisi sellaiset roiskeet pönttöön. Mä voisin oikeasti jauhaa paskaa siitä vaikka kuinka paljon koska mua vituttaa niin helvetisti ja mä tunnen niin paljon vihaa sitä kohtaan. Nytkin meinaa pää räjähtää kun se nakertaa niin kovaan ääneen porkkanaa tossa parin metrin päässä. Tekisi mieli huutaa että pidä vähän pienempää ääntä.
Luin yksi päivä siskoni päiväkirjaa ja sain selville ihme jutun: siskoni pitää minua thinspiraationaan! Se tuntuu vahtivan jokaista liikettäni ja kirjoittaa musta usein mikä todistaa siitä että sillä on joku saatanan ongelma mun syömisteni kanssa. Viime keväänä kun en edes laihduttanut vaan pikemminkin lihoin, se oli kirjoittanut että mä laihdutan ja jotain että "olkoon sitten niin tyhmä". Ja samaan aikaan itse laihduttaa! Se on niin vitun tekopyhä! Ja aikoinaan syytti minua oksentamisesta ja kailotti siitä vanhemmilleni, vaikka tuohon aikaan en siis oksentanut, koska minulla oli syömättömyysvaihe päällä. Kaikki tietysti uskoivat sen. Ja nyt se ämmä itse oksentaa ja kyttää minun syömistäni, liikkumistani, kaikkea. Arrggh.
Jotenkin tää kaikki saa mut vajoamaan syvemmälle syömättömyyteen mitä oikeastaan toivonkin. Mä haluan kadota pois koska musta tuntuu että kukaan ei sitä edes huomaisi eikä välittäisi. Toisaalta tekisi kuitenkin mieli kirkua, että kattokaa, mäkin oon olemassa! Ja että mulla on ihan vitun paha olo ja ettekö te nää kaikkea tätä vääryyttä? Kuihduttamalla itseni pieneksi toivon että mut huomattaisiin. Nyt inhottaa niin paljon siskoni oksentelu ettei tee itse yhtään mieli tehdä sitä. Eikä tee mieli syödä. Paino on vihdoin taas lähtenyt laskuun ja mä aion jatkaa tätä. Viimeinkin musta tuntuu että mä pystyn tähän.
Mä en todellakaan aio jäädä kotiin enää ensi kesäksi vaan muutan pois heti kun tilaisuus tulee. En kestä kahta kuukautta samassa talossa siskoni kanssa. Kaikki on niin tekopyhää paskaa. Tulipahan vuodatus, mutta just nyt tekis mieli kuristaa joku.

Tässä muuten yksi kuva minusta. Selästä, koska muualla on liikaa läskiä...eikä tuossakaan näy selkäranka selvästi.

'Mommy, why is there always a fat girl in my mirror?'
'Because you never stop shoveling food down your throat you fat fuck'

...and then I think, if I slit my wrists and drained all the blood out, would I lose one pound or two?

Kiitos ihanista ja kannustavista kommenteista <3

Ahdistaa. Olen kotona kipeänä ja turha olo kun ei voi mennä uimaan eikä mitään. Tuntuu että vain istun kotona lihomassa. Tänään on mennyt kai ihan hyvin syömisen suhteen. En ole oksentanut. Olen syönyt lähes kuin normaalit ihmiset, aamupala, lounas. Tosin minun lounaani oli porkkanoita.

Tänään olisi terveydenhoitajalla klo.14-15 lukiolaisten vastaanotto. En uskalla mennä sinne. Tästä on niin vaikea puhua kenellekään. Miksi avunhakemiseen on niin iso kynnys? Olen kovasti koittanut syödä ja elää normaalisti ja ennen kaikkea olla oksentamatta. Jos tämä ei kuitenkaan toimi, menen ensi viikon tiistaina sinne terkkarille. Annan nyt itselleni tämän viikon aikaa yrittää... Ehkä elämä tästä helpottuisi kun ei ole enää koulua ja voin yrittää levätä.

No, it's not a real smile.
But you would never guess.
Honestly, I don't think she even knows what happy is anymore...